maanantai 10. kesäkuuta 2013

Syksyä silmällä pitäen / Considering autumn

Opiskelijakunnan hallitus kokoontui suunnittelemaan ensi syksyn toimintaa Hauholle mökille viime viikonlopun ajaksi. Perjantai-iltapäivä alkoi jännittävissä tunnelmissa, kun autollinen hallituslaisia ajeli kaatosateessa metsäteitä etsien oikeaa mökkiä. Oikean mökin löydyttyä alkoi työt. Kolmen päivän aikana työtunteja kertyi noin parikymmentä mutta ohessa ehdittiin myös saunoa, uida, ottaa aurinkoa ja syödä hyvin.

Omasta mielestäni hallitustoiminnan parasta antia on juurikin tämän tyyppiset kokoontumiset, jolloin pääsee yhdessä pohdiskelemaan ja toteuttamaan ja viettämään aikaa hyvässä seurassa. Vaikka töitä tehtiinkin intensiivisesti, ehdittiin siinä sivussa myös keskustella kaikenlaista aiheeseen liittymätöntäkin. Välillä keskustelu yltyi niin hervottomaksi että täytyi siirtyä viereiseen huoneeseen lepuuttamaan naurulihaksiaan.

No mitä sitten syksyksi suunniteltiin? Luvassa on ainakin risteilyä, amerikkalaiset bileet, jalkapalloa ja aarrejahtia. Lisäksi valmisteilla on ohjeistus opiskelijoille HAMK:n palautejärjestelmästä ja raporttia keväällä toteutetusta terveydenhuoltokyselystä. Hallitus myös pyrkii olemaan läsnä kampuksilla aktiivisesti syksyn aikana ja HAMKO on the road -kierroksia on luvassa ainakin kaksi kappaletta syksylle.

Minä alan valmistella suunniteltuja hommia, hyvää kesän jatkoa kaikille!
Anniina
Hallituksen jäsen


The Board of the Student Union spend the last weekend at a cottage in Hauho to plan motions for next autumn. Friday afternoon started with some excitement when half of the board members drove thru small country roads in a pouring rain trying to find the right cottage. The work began right away when we finally arrived to the right cottage. During those three days we worked for about twenty hours and still had some time to swim, go to sauna, sunbathe and eat well.

For me these gatherings are the best thing about working in the board of the student union. You get to work together and ponder things and spend time with some great people. Even though we worked really intensively we managed talk about some random stuff.

So what did we plan then? There is going to be a cruise, a party with an American theme, some football and a treasure hunt, for example. We are also making a guide about the student feedback system in HAMK and a report about the inquiry on student health services held this spring. The Board will also try to be available at the campuses of HAMK and there is going to be at least two Hamko on the road tours.

I'll start to work on making those plans to happen, have a good summer!
Anniina
Member of the board