torstai 26. syyskuuta 2013

HAMKO on the road 30.9. - 8.10.

HAMKO:n hallituksen jäsenet lähtevät jälleen kiertämään kampuksia HAMKO on the road –kiertueen muodossa. Tällä kertaa mukana on myös edustajiston jäseniä, sillä edustajistoon ehdolle asettuminen on parhaillaan käynnissä 18.10.2013 asti, ja vaalitkin ovat tulossa marraskuussa. Tule sinäkin kyselemään, millaista vaikuttaminen edustajistossa ja hallituksessa on, ja lähde itse ehdolle ensi vuoden edustajistoon. Ehdolle voi lähteä kuka tahansa opiskelijakunnan jäsen. Suurta pohjatietämystä ei tarvita, sillä valitut henkilöt perehdytetään tehtäväänsä joulukuussa.

Järjestämme myös jokaiselle kampukselle rastiradan. Arvomme rastiradan kiertäneiden kesken yhden bilepassin, jolla pääsee ilmaiseksi alkupamauksiin, loppurysäyksiin ja moniin muihin tapahtumiin. Myös muita palkintoja on jaossa. 

Olemme kampuksellasi seuraavan aikataulun mukaan:
30.9. Lahdensivu
1.10. Forssa
2.10. Lepaa ja Evo
3.10. Valkeakoski
7.10. Visamäki
8.10. Riihimäki ja Mustiala

Tervetuloa juttelemaan!

Mikko Hänninen
Hallituksen jäsen


/////////////////
 

HAMKO will be on the road again during next two weeks. You can meet the board of the student union, and this time representatives of council as well. Standing for the election of the Student Union’s council is going on until 15.10.2013, so they can tell you what they have done this year, and how do they like to be there. Anyone, who is Student Union’s member and is interested in making decisions, can stand for the election. If you think you don’t know enough to be a representative, don’t worry: New representatives will be briefed before they start their work.

There will be also a race with checkpoints in every campus. From the race you can win the partypass , which is the way to go for free to some Student Union’s events, for example to Alkupamaus and Loppurysäys -parties. There are also some other prizes.

We will be there on your campus according to this schedule:
30.9. Lahdensivu
1.10. Forssa
2.10. Lepaa & Evo
3.10. Valkeakoski
7.10. Visamäki

Welcome to talk with us!

Mikko Hänninen
Member of the board

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Lukuvuoden avajaiset / Academic year opening ceremony


Sain tilaisuuden pitää puheen HAMKin lukuvuoden avajaisissa Mustialassa 18.9.2013. Puheeni oli seuraavanlainen.

Hyvät kuulijat. Muistan kun kaksi vuotta sitten aloitin omia opintojani ja pääsin seuraamaan silloisen opiskelijakunnan puheenjohtajan Pauliina Hirviniemen pitämää puhetta lukuvuoden avajaisissa Evo Jamboreella. Tuolloin tilanne, että olisin itse joskus lukuvuoden avajaisissa pitämässä puhetta tuntui erittäin kaukaiselta ja epätodennäköiseltä ajatukselta, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan.

Sain aiheekseni tänään puhua siitä kuinka opiskelijakunta toimii opiskelijoiden hyvinvoinnin tukena.  Toisin kuin minulla on ollut yleensä tapana, ajattelin tällä kertaa lähestyä aihetta hieman eri näkökulmasta, eli kerron teille omakohtaisista kokemuksistani siitä miten ja missä tilanteissa opiskelijakunta on ollut minun hyvinvointini tukena, koska minäkin olen opiskelijana HAMKissa.

Kun aloitin koulun käynnin HAMKissa oli opiskelijakunta heti vahvasti läsnä. Sen kouluttamat tuutorit auttoivat minua sopeutumaan koulun arjen rytmiin ja käytänteisiin. Tuutorit edistivät myös vahvasti luokkani ryhmäytymistä. Siitä johtuen meidän luokallamme on erittäin vahva ryhmähenki, eikä kenenkään ole tarvinnut tuntea itseään ulkopuoliseksi. Lisäksi tuutorit olivat ensimmäisen vuoden aikana aina tarvittaessa tukenani sekä auttoivat minua ongelmatilanteissa, mikäli sellaisia ilmeni.

Päädyin hakemaan ensimmäisen opiskeluvuoteni syksynä opiskelijakunnan edustajistoon erään tuutorini rohkaisemana. Edustajistossa kerkesin olemaan kuitenkin vain muutaman hetken , kun minut jo valittiin opiskelijakunnan hallitukseen. Hallituksessa toimin viime vuoden liikuntavastaavana. Tuolla vuodella oli merkittävä vaikutus minun hyvinvointiini. Ensiksikin sain tuolta vuodelta ystäviä, jotka tulevat olemaan minulle varmasti tärkeitä myös tulevaisuudessakin. Sen lisäksi sain lähemmäs sata uutta kaveria, joiden kanssa on aina mukava jutella ja viettää aikaa. Tälläisten verkostojen ja suhteiden luominen olisi opiskelijana paljon haastavampaa, jos ei olisi itse toiminnassa mukana. Eli voidaan sanoa, että syrjäytymisestä ei ainakaan ole minulla ollut pelkoa.

Itsensä kehittäminen ja omantunnon kohottaminen. Ne ovat myös asioita, jotka vahvasti vaikuttivat minun hyvinvointiini viime vuonna. Koin itseni vielä viime vuoden alussa varsin ujoksi ja epävarmaksi. Toimiminen opiskelijakunnan hallituksessa auttoi minua kohottamaan itsetuntoani valtavasti. Ja kuten jo alussa sanoin en olisi ikinä pystynyt vielä reilu vuosi sitten kuvittelemaan itseäni tässä paikassa, sillä kaikkien koulumme opiskelijoiden . Muiden hallituslaisten vertaistuki on ollut myös minulle korvaamatonta näiden muutaman vuoden aikana.

Kuluvan vuoden aikana toimiessani hallituksen puheenjohtajani olen päässyt huomaamaan laajemmin kuinka paljon meillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa opiskelijoiden hyvinvointiin.  Pelkän suoran hyvinvointiin vaikuttamisen lisäksi se, että opiskelijakunta hoitaa opiskelijoiden edunvalvontaa niin laajalla tasolla kuin se tällä hetkellä tekee on mielestäni yksi tärkeimpiä hyvinvoinnin edistämisiä mitä se tekee. Jos yksittäinen opiskelija joutuisi jatkuvasti huolehtimaan omista eduistaan ja valvomaan yksin oikeuksiaan, tulisi siitä ylitsepääsemätön rasite hänen opiskelulleen, jolloin hänen henkinen hyvinvointinsa varmasti kärsisi, sillä työmäärä olisi hänellä aivan valtava.


Puhuttuani jo paljon henkisestä hyvinvoinnista pitää myös muistaa, että fyysinenkin hyvinvointi on tärkeää. Fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä minua on auttanut mm. opiskelijakunnan järjestämät liikuntaturnaukset, jotka tuovat mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen. Toisaalta olen muistaakseni itse ollut järjestämässä jokaista turnausta, minkä opiskelijakunta on järjestänyt tähän mennessä.  Se että on itse päässyt järjestämään jotain muiden hyväksi jättää aina hyvän mielen itselleen.

Tiivistäen kaiken edellä mainitun. Mielestäni opiskelijakunta on erittäin vahvasti opiskelijoiden hyvinvoinnissa mukana. Vahvistaen heidän henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan järjestämällä erilaista toimintaa, joka sopeutuu kaikkien opiskelijoiden tarpeisiin, sekä auttamalla opiskelijoita aina kun tarvetta on mahdollisuuksiensa mukaan.

Tämä oli yhden opiskelijan tarina siitä, miten opiskelijakunta on tukenut hänen hyvinvointiaan. Toivottavasti myös muilla on yhtä positiivisia tarinoita kerrottavinaan.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille hyvää alkanutta lukuvuotta. Hyvinvoiden ja yhdessä tehden tästä tulee jälleen erittäin hyvä ja antoisa lukuvuosi meille kaikille.

Kiitos.

Riku Kemppinen
Hallituksen puheenjohtaja

-------------------------------------------------------------------------------------------------------
I got a chance to give a speech at the academic year opening ceremony in Mustiala 18.9.2013. This was my speech.

Dear listeners. I remember how I was starting my studies two years ago and listened to an opening ceremony speech in Evo Jamboree given by Pauliina Hirviniemi, who was then the president of the Student Union. The thought that I would someday be giving a speech like that myself seemed very distant and far-fetched, but here I am now.
The topic of my speech today is the Student Union’s actions that support students’ well-being. I’m going to approach this topic from bit of a different point of view and tell you about my own experiences and in what kind of situations the Student Union has supported my well-being. I too, after all, am a student in HAMK UAS.
When I started studying in HAMK UAS, the Student Union was immediately present. The tutors trained by the Student Union helped me to adjust to the rhythm of everyday school life and its practices. Tutors also helped our class to become a group. Because of this, our class has a very strong team spirit and no one has had to feel like an outsider. In addition, tutors were always there for me during the first year and helped if there were any problematic situations.

During the first autumn of my studies, I ended up standing for election to become a member of the Student Union’s Council of Representatives encouraged by one of the tutors. I was a member of the Council for only a moment; I was soon elected for the Board of the Student Union. As a member of the Board I was responsible for sports last year. That year really had a remarkable impact on my well-being. First of all, I made friendships that will surely be important to me also in the future. Secondly, I got about a hundred new pals to talk to and hang out with. Creating these kinds of networks and relationships would have been much harder if I wasn’t in the Student Union’s activities. I certainly have not been in any danger of social exclusion.

Improving oneself and building self-confidence. These issues strongly affected my well-being last year. At the beginning of the year, I considered myself to be very shy and insecure. Working in the Board of the Student Union helped me to build my self-confidence enormously. As I said in the beginning, I would never have imagined myself in this position one year ago. The support of other Board members has been priceless during these couple of years.

During this year that I’ve been the president of the Student Union’s Board, I’ve been able to get a broader view on how we really have the possibility to make a difference in students’ well-being. Besides directly affecting on well-being, I believe that taking care of students’ best interests is one of the best ways the Student Union can promote student well-being. If every individual student would always have to supervise his or her own interests and make sure his or her rights are not violated, it would become a big burden to studies. In this case the student’s mental well-being would surely suffer since the amount of work would be unbearable.
Now that I’ve spoken about mental well-being, it’s also important to remember physical well-being. In maintaining my physical well-being, the sport tournaments organized by the Student Union have helped me. These have brought a nice change to everyday life. If I remember correctly, I’ve been organizing every tournament that the Student Union has held until this day. Having been able to organize something that benefits others always makes you feel good.

To summarize: in my opinion, the Student Union is strongly supporting students’ well-being. It strengthens their mental and physical well-being by organizing different kinds of activities which give something to everyone and by offering a helping hand to students when they need it.

This was one student’s story about how the Student Union has supported his well-being. I hope that others also have positive stories to tell.

In conclusion, I’d like to wish you a great new academic year. By taking care of our well-being and working together this will be a good and productive academic year for us all.

Thank you.


Riku Kemppinen
The president of the Student Union