Tiesitkö että Riihimäellä Bulldog baarissa järjestetään joka torstai Pubivisa? Kävin viime torstaina (31.10.2013) katsastamassa kyseisen tapahtuman ja haastattelemassa sekä juontajaa että baarin henkilökuntaa. Kiusasin myös kisailijoita ottamalla valokuvia.
Pubivisa on Rino ry:n ja Bulldog baarin keksimä tietokilpailu joka pidetään torstaisin klo 19 alkaen. Baari otti aikoinaan yhteyttä Rinoon ja yhdessä he lähtivät kehittelemään tapahtumaa, joka vetää tätä nykyä baarin pöydät täyteen visailijoita. Pubivisaa on nyt järjestetty jo puolentoista vuoden ajan. Ennen se pidettiin vain joka toinen torstai, mutta nykyään joka viikko. Visassa on maksimissaan 25 kysymystä per ilta.
Joukkueissa on 1-4 henkilöä ja opiskelijoiden lisäksi muitakin pelaajia on paljon. Parhaillaan illan aikana on ollut 14 joukkuetta mutta joka viikko visaan ottaa osaa vähintään 9 joukkuetta. Joukkueet kilpailevat viikoittain ja kerryttävät pisteitään. Kauden lopuksi (Syys- ja kevätkausi) parhaimmat joukkueet kilpailevat paremmuudestaan finaalissa. Tämän kauden finaali pidetään kaksi viikkoa ennen joulua. Joka ilta palkitaan kuitenkin illan kaksi parasta joukuetta baarin drinkkilipuilla, jotka ovat voimassa kyseisen illan ajan. Finaalin voittajat puolestaan saavat drinkkiliput jotka ovat voimassa pidemmän ajanjakson.
Jokaisella illalla on oma teemansa jota illan kysymykset noudattelee enemmän ja vähemmän. Tämän päivän teemana oli Hyvät, pahat ja pyhät. Innoituksen teemaan on ilmeisesti antanut ajankohtainen Halloween. Kysymykset juontaja Lauri Puiseva keksii itse. Tänä iltana haettiin mm. He-man:n siskon henkilöllisyyttä ja Jari Sarasvuon juontajaparia ohjelmassa Hyvät, pahat ja rumat. Kysyin mitä juontajalle maksetaan siitä että hän keksii kysymykset ja juontaa joka viikko tapahtumaa johan hän vastasi " ruokaa ja juomaa". Aivan kuivin suin eivät kilpailijatkaan baarissa istu, sillä opiskelijoille on baarissa juoma-alennukset. Nälkäisenä ei myöskään tarvitse olla, sillä opiskelijat saavat -10% ruokalistan antimista.
Puiseva on itsekin opiskellut aikoinaan Riihimäen HAMK:ssa ja lähti mukaan juontohommiin viime keväänä, kun häntä pyydettiin. Puiseva naurahtaa, että ilmeisesti hän oli liian usein voittamassa, joten järjestäjät halusivat antaa muillekin mahdollisuuden voittoon.
Oma joukkueeni ei pärjännyt kovin vahvasti tänä iltana vaikka meitä olikin parhaillaan 7 henkilöä eikä visa sovellu kansainvälisille opiskelijoille, sillä kilpailu järjestetään suomeksi. Siinä olikin illan ainoat harmitukset. Kivaa oli ja taidan ottaa osaa jatkossakin.
In English
Did you know that Riihimäki’s Bulldog bar holds a Pub quiz in Finnish every Thursday? Last week (31.10.2013) I went there to check out the event and interviewed the organisers. I also teased the competitors by taking photos of them.
The Pub quiz was invented by Rino ry and Bulldog bar and the bar organises it every Thursday starting at 19:00. Originally, the bar contacted Rino ry, and together they set out to develop an event that nowadays draws people to the bar so that all the tables are full. They have organised quiz nights for one and a half years. They used to hold the quiz only on every other Thursday, but now it is organized every week. The quiz has a maximum of 25 questions per night.
Each team consists of 1-4 people and not all participants are students. Every week there are at least 9 teams taking part in the quiz, but at best nights they have had up to 14 teams participating. The teams compete on a weekly basis and accumulate points. At the end of each quiz season (autumn and spring), the best teams take part in a finale to see how the overall champion is. This autumn season’s finale will be held two weeks before Christmas. Every night, however, the two best teams are rewarded with drink tickets that are valid for the evening. The season finale winners will also get a drink tickets which will be valid for a longer period of time.
Each night has a different theme and the questions are more or less in line with it. Today's theme was The Good, the Bad and the Hallowed. The inspiration for the theme was quite likely Halloween. The quiz master Lauri Puiseva comes up with the questions himself. This evening, he asked, for example, about the identity of He-man's sister and Jari Sarasvuo´s co-host in the old Finnish talk show Hyvät, pahat ja rumat. I wanted to know what the quiz master gets in return for preparing the questions and hosting the quiz every week and he replied "food and drinks". The contestants don’t have to sit with their mouths dry either; the bar offers student prized beverages. And if they get hungry, students receive a 10% discount from all the food items on the menu.
Puiseva
has studied at HAMK UAS in Riihimäki and started in his role as the quiz master
when requested last spring. He jokes that he might have been in the winning team
too many times and the organisers wanted to give someone else a chance to win,
too.
The only downsides of the evening were that my team didn´t do very well in the quiz even though there were 7 of us and that the quiz is only in Finnish, which might make it difficult for international students to take part in it. But otherwise the evening was fun and I might take part in the quiz again.
Riihimäen opiskelijat Mariina Mäkinen, Jarmo Riikonen ja Tomi Laitinen muodostivat yhden visailevista tiimeistä.
HAMK UAS Riihimäki students Mariina Mäkinen, Jarmo Riikonen and Tomi Laitionen were one of the teams taking part in the quiz.
Myös Otto Rask, Mikko Erkkilä, Janne Majasalmi ja Maija Fors muodostivat
oman joukkueensa.Tuttuja kasvoja myös koulun käytäviltä.
Otto Rask, Mikko Erkkilä, Janne Majasalmi and Maija Fors were also a team. You might have seen them at HAMK UAS, too.
Miro Medjeral otti myös osaa visailuun muutaman kaverinsa kanssa.
Miro Medjeral took part in the quiz with some of his friends.
Näyttää kinkkiseltä kysymykseltä tämänkin.
Kuvassa Matti Tilvis ja Mikko Nurmi.
This might
have been another tricky question.
In the picture Matti Tilvis
and Mikko Nurmi.Matti Tilviksen mielestä illan kysymykset olivat kinkkisiä. Vaikka Matti asuukin nykyään Hämeenlinnassa ja opinnotkin ovat jo loppusuoralla, päätti Matti ottaa osaa visailuihin.
Matti Tilvis thought that some of the quiz questions were tricky. Even though Matti lives in Hämeenlinna and is finishing his studies, he still decided to take part in the quiz night.
Kuka näytteli pahaa elokuvassa Hyvät, pahat ja rumat? Hmm..
Who was the Bad in the film The Good, the Bad and the Ugly?
Henry Tuunanen ja Tuukka Kuusisto tuopin äärellä.
Henry Tuunanen and Tuukka Kuusisto having a pint.
Sakari Kokkala ei onnistunut piiloutumaan kuvaajalta.
Sakari Kokkala could not hide from the photographer.
Ville Tirkkonen, Jonna Uski, Riikka Pulkkinen ja Pekka Kankaanpää pohtimassa vastausta.
Ville Tirkkonen, Jonna Uski, Riikka Pulkkinen and Pekka Kankaanpää thinking about their answer.
Juontaja Lauri Puisevalla on mukavat oltavat baarin kulmapöydässä tuopposen äärellä.
The quiz master Lauri Puiseva had a comfy spot at the corner of the bar with pint.
Jos nälkä yllättää visailun aikana, saa opiskelijakorttia
näyttämällä -10% alennuksen ruokalistalta.
If you get hungry during the quiz, student card holders get 10% discount of from the items on the food menu.
Edustajiston 2.varapuheenjohtaja
Council of Representatives, 2nd vice chairperson