maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ajatuksia hallitusohjelmasta / Thoughts about the government platform

Kylläpä ne pommin tiputtivat! Tämän pommin ydinsäteilyn vaikutukset tuntuvat jo nyt ja tulevat tuntumaan varmasti kymmeniä vuosia eriarvoistavan vaikutuksensa ansiosta. Sipilän hallitus ainakin tullaan muistamaan näyttävästä sisääntulostaan ja voimakkaasta ensivaikutelmasta. Opiskelijoiden edunvalvojana tuntuu surkuhupaisalta ylipäätään toimia järjestössä, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on kasvattaa kansalaisaktiivisuutta ja poliittista valveutuneisuutta. Ihmekös tuo, jos nuoret eivät äänestä, kun se vähäkin, mitä vaalien alla luvataan, petetään heti kun oma asema on taattu poliittisella kentällä.  

Miksi nyt pienimpään tuloryhmään kuuluvia opiskelijoita rangaistaan näin rankalla kädellä? En nähnyt enkä kuullut yhtäkään uutista tai lausuntoa siitä miten leikkaukset koskettavat henkilökohtaisesti päättäjiämme. Sipilä on pyytänyt hyvätuloisia leikkaamaan itse vapaaehtoisesti palkkojaan, mutta tekeekö hän niin edes itse? Ja leikkaukseksi ei lasketa sitä, jos tällä kertaa hallitus ei korottaisikaan omia palkkojaan kuten yleensä on ensimmäisenä ollut tapana tehdä hallituskauden avajaisiksi. Miten on mahdollista, että yksityisten pankkien ja luotonantajien aiheuttama talouskriisi on päästetty valtakunnalliseksi ja koskettamaan kaikkia? En koe, että yksikään pienituloinen olisi voinut toiminnallaan aiheuttaa tällaisia mittasuhteita omaavaa talouskriisiä. 

Valtiontalouden heikko tila on joka tapauksessa fakta. Se, miten siihen ollaan puuttumassa, vaatii ehdottomasti enemmän asiantuntemusta ja tutkimustuloksia. Niitäkin meille olisi tarjolla, vaan eipä tunnu päättäjille saakka ne kuulua. Ovatko päätöksiä valmistelevat virkamiehet lukutaidottomia, heikkoja lähdekritiikin tulkitsijoita vai liian peloissaan ja kärkkäitä puolustamaan omia etujaan? Haluaisin nähdä sen tutkimuksen, jonka perusteella leikkauslistaa on laadittu ja josta ilmenee kuinka paljon "ennemmin" hyödyttää leikata opiskelijoilta sen samalla nopeuttaen opintoja, kuin esimerkiksi puuttua verosuunnitteluun tai karsia radikaalisti sellaisia kieltoja ja valvonnan muotoja, joilla rajoitetaan yksilönvapauksia ja loukataan yksityisyyttä ennen kokemattomalla tavalla, ja suunnata siitä saatavat resurssit kansanterveyteen ja liikunnan lisäämiseen. Suomalaisten työikäisten ja opiskelijoiden liikkumattomuus aiheuttaa valtiolle vuosittain suuren menoerän terveydenhuollon kuormittumisen ja työkyvyttömyyden kasvun kautta.

HAMKO on toki tyytyväinen, että saimme hämäläisen opetusministerin - onhan meillä nyt matalampi kynnys pyrkiä vaikuttamaan opiskelijoita koskevan lainsäädännön kehittämiseen. Toivottavasti ministeri Grahn-Laasonen on halukas kuulemaan meitä ja tekemään yhteistyötä opiskelijoiden kanssa koulutuksen uudistamiseksi. HAMKO onnittelee Sannia tuoreesta salkusta ja toivoo muistamaan tehdyt koulutuslupaukset. 

Mahdollisimman hyvää ja valoisaa kesää toivottaa HAMKOn eduskuntavaali- ja orientaatiotyyppi Anna-Sofia "Sohvi" Jurvanen 

--------------------------------------------------------

They really dropped a bomb! And this bomb’s radioactive radiation will have an unequalizing effect now and probably also in future decades. Sipilä’s government will be remembered at least by the impressing entrance and strong first impression. As a supervisor of the students’ interest it feels tragicomic to work in the organization whose one of the most important tasks is to increase active citizenship and political awareness. No wonder the youth doesn’t vote when the promises are betrayed as soon as the promisor’s position on the political field has been secured.

Why students, who belong to the lowest income group, get punished? I haven’t seen or heard a single news or comment on how the cuts will affect our decision-makers. Sipilä has asked those with good income to voluntarily cut their salary, but has he even done that himself? And I don’t count it as a cut if the government won’t raise their salary this time, as has been the practice. How is it possible that the financial crisis caused by private banks and creditors has been allowed to become a national issue that has an effect on everyone? No low-income person could have caused an economic crisis this big with their actions.

The poor state of the national economy is in any case a fact. How it’s been handled absolutely requires more expertise and research results. Those have been handed, but I don’t think the decision-makers have heard of them. Are the decision-preparing officials illiterate, bad interpreters of source criticism or too scared and eager to defend their own interests? I’d like to see the research that says it’s better to cut from students to make them graduate faster, rather than, for example, get one's claws into tax planning or cut down prohibitions and forms of control which limit individual freedom and violate privacy, and to direct resources to public health and physical activity. The lack of physical exercise among Finnish working-age population and students causes the state huge expenses each year through straining on health care and disability growth.

HAMKO is after all very pleased that we got a Minister of Education from Häme region: there is now a lower threshold to strive to influence the development of legislation concerning students. Hopefully Minister of Education Sanni Grahn-Laasonen is willing to hear us and cooperate to renew education together with students. HAMKO congratulates Sanni for new position and hopes that she remembers the promises made for education.

Wishing the best summer possible,

HAMKO’s parliamentary election and orientation person
Anna-Sofia "Sohvi" Jurvanen