Paitsi opiskelijakortti, Pivo on maksusovellus, jonka voivat ottaa käyttöön kaikkien suomalaisten pankkien asiakkaat. Pivolla on siis mahdollista hoitaa erilaisia päivittäisiä maksuasioita – voit lukea näistä lisää Pivon nettisivuilta. Maksusovelluksena Pivo saattaa olla jo ennestään tuttu osalle jäsenistämme, kun taas toiset tutustuvat siihen ensimmäistä kertaa nyt opiskelijakortin myötä.
Käytössämme on edelleen perinteinen muovinen opiskelijakortti lukuvuositarroineen, mutta Pivo on erityisen näppärä palvelu esimerkiksi monimuoto- ja YAMK-opiskelijoille, jotka suorittavat valtaosan opinnoistaan etänä. Kun käy harvemmin kampuksella, lukuvuositarran päivittäminen voi olla hankalaa. Pivossa opiskelijakortti on voimassa, kunhan olet maksanut jäsenmaksusi ja ilmoittanut läsnäolevan kuluvalle lukukaudelle. Kätevää!
Halutessasi voit siis ottaa käyttöön opiskelijakortin lisäksi myös muita Pivon ominaisuuksia ja palveluita – tai käyttää vain opiskelijakorttia. Valinta on sinun! Toivomme, että mobiiliopiskelijakortin käyttöönotto helpottaa opiskeluarkeasi ja pääset nauttimaan kätevästi erilaisista etuuksista, joita on tarjolla ympäri Suomen. Opiskelijaelämä on ihanaa, Pivolla ehkä jopa ihanampaa kuin ennen!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
We hope you have already heard that there is a mobile student card available for HAMKO members. This new student card is part of mobile payment application Pivo which probably was already familiar for some of our members.
Originally Pivo is a payment application available for anyone who is a customer in a Finnish bank. The student card is one part of their services. As HAMKO member you can decide to use only Pivo student card or start using other services in the application, too.
Pivo student card is available for you, if your HAMKO membership is valid and you have enrolled as present for the current semester. See instruction to start using Pivo here.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti