keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

HAMKO palvelee etänä – eli miten? | HAMKO’s services online – what and how?

Koronatilanteen vuoksi HAMKOn toimisto on suljettu toistaiseksi, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki palvelumme olisivat poissa käytöstä.

Koko henkilökuntamme on etätöissä ja tavoitettavissa. Jäsenpalveluasioissa suosittelemme ottamaan yhteyttä sähköpostitse hamko[at]hamko.fi tai puhelimitse 044 722 1010. Henkilökunnan ja hallituksen yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme. Ja toki olemme tavoitettavissa myös Facebookissa ja Instagramissa.

Sekä jäseneksi liittyminen että jäsenyyden uusiminen onnistuvat normaalisti. Lukuvuositarrojen noutaminen ei valitettavasti tällä hetkellä onnistu ja AMK-opiskelijakorttien toimituksissa voi olla viiveitä, mutta Pivon digitaalisen opiskelijakortin saa käyttöönsä melkeinpä heti liittymisen tai jäsenyyden uusimisen jälkeen. Tutustu Pivoon tarkemmin täällä.

Otathan yhteyttä meihin, jos mikä tahansa opiskelijakuntaan liittyvä asia mietityttää! Olemme tavoitettavissa sinua varten.

Seuraamme koko ajan koronatilanteen kehittymistä sekä HAMKin päätöksiä esimerkiksi kampusten aukiolon suhteen ja teemme omaa toimintaamme koskevat päätökset näiden mukaisesti.

Lue koronaviruksesta ja siihen varautumisesta opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalla Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.

//

Due to the corona situation, HAMKO's office is closed until further notice, but that does not mean that our services are unavailable.

All our staff are working from home and you can reach us by email of phone. For member services, we recommend that you contact us via email hamko[at]hamko.fi or by telephone on 044 722 1010. Contact details for staff and the board are available on our website. And of course, we are also available on Facebook and Instagram.

Both joining and renewing membership are working normally. Unfortunately, it is not possible to pick up an academic year sticker to your card and there might be delays in student card deliveries, but you will have access to the Pivo Digital Student Card almost immediately after you join or renew your membership. Read more about Pivo here.

Please contact us know if you have any questions about the Student Union! We are here to help you.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti