Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja:
HAMKOn hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kuusi hallituksen jäsentä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja toimivat yhdessä tiiminä ja vetävät hallituksen toimintaa. Puheenjohtajan tehtäviin kuuluu muun muassa johtaminen, edustaminen ja kokousten vetäminen. Varapuheenjohtaja toimii linkkinä puheenjohtajan ja hallituksen välillä. Varapuheenjohtajan osaamiseen kuuluu tietää kaikesta vähäisen, ja toimia puheenjohtajan aisaparina.
Näkyvyys:
HAMKOssa näkyvyysvastaava ylläpitää ja kehittää opiskelijakunnan näkyvyyttä. Tehtäviin kuuluu muun muassa HAMKO on the Roadin markkinointi, HAMKO Gift Bagin (ent. Treasure Box) sisällön ideointi ja kasaaminen sekä yleismaailmallinen somevelhoilu.
Liikunta:
HAMKOssa liikuntavastaava tekee tärkeää vaikuttamistyötä niin korkeakoulussa kuin valtakunnallisesti. Liikuntavastaava järjestää yhteistyössä HAMK Movesin kanssa liikuntatapahtumia sekä tuo opiskelijakunnan äänen liikuntapoliittisiin asioihin.
Liikuntavastaava osallistuu muun muassa Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) sektoritapaamisiin sekä liittokokoukseen, ja käyttää siellä opiskelijakunnan ääntä. Liikuntavastaavalla on myös todella mahtavat verkostoitumismahdollisuudet samanhenkisten ihmisten kanssa.
Vuonna 2019 HAMKO järjestää suunnistuksen Opiskelijoiden SM-kisat, eli ensi vuoden liikuntavastaavana pääset toteuttamaan hienoa tapahtumaa yhteistyössä muun hallituksen ja yhteistyökumppaneiden kanssa!
Laatu ja palaute:
Laatu ja palaute on HAMKOssa tärkeä prosessi, koska laadun ja palautejärjestelmien toimivuus vaikuttaa suoraan opiskelijan arkeen. Prosessi on osa kokonaisvaltaista laatukulttuurin kehittämistä sekä opiskelijakunnassa että koko HAMKissa. Laatu ja palaute -prosessin vastaava osallistuu esimerkiksi kaikkien HAMKin koulutusyksiköiden rehtorin kuulemisiin, vaikuttaa laadunhallinnan kehittämisen johtoryhmässä sekä tekee tiivistä yhteistyötä koulutuksen kehittämisestä vastaavan henkilökunnan kanssa.
Tarjolla siis kiinnostava pesti HAMKOn hallituksessa vuodelle 2019!
Sidosryhmät:
HAMKOlla on useita yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä. Tärkein yhteistyökumppanimme on HAMK. HAMKO kuuluu myös Suomen opiskelijakuntien liittoon, eli SAMOKiin. Näin HAMKO on osana isompaa opiskelijaliikettä, jolloin opiskelijoiden ääni tulee paremmin kuuluviin. Lisäksi yhteistyökumppaneihin kuuluvat ns. yhteistyötorstaisin julkaistavat yritykset sekä kaupungit.
HAMKOlla on kumppaniyhdistyksiä jokaisella HAMKin kampuksella. Kumppaniyhdistys hoitaa HAMKOn jäsenpalvelua kampuksella sekä markkinoi tapahtumia ja edunvalvonnallisia asioita. Vastavuoroisesti HAMKO muun muassa markkinoi kumppaniyhdistyksien omia tapahtumia sekä tarjoaa asiantuntijapalveluita.
Sidosryhmä-prosessista vastaava hallituksen jäsen kantaa päävastuun yhteydenpidosta ja sidosryhmäyhteistyöstä HAMKOn yhteistyökumppaneiden sekä toiminta-alueen sidosryhmien kanssa.
Ura ja työllistyminen:
Ura ja työllistyminen -prosessin tehtävänä on ylläpitää ja kehittää opiskelijakunnan suhteita HAMKOn toiminta-alueen päättäjiin ja yrityksiin sekä osallistua uraa ja työllistymistä edistäviin tapahtumiin. Näin HAMKO on mukana varmistamassa riittävien harjoittelupaikkojen ja opinnäytetöiden määrän.
Ohjaus ja orientaatio
Ohjaus ja orientaatio -prosessista vastaavalla hallituksen jäsenellä vuoden tehtävien pääpaino on tulevien tuutoreiden koulutuksessa ja rekrytoinnissa. On tärkeää, että tulevat opiskelijat saavat hyvät ja kannustavat vertaistuutorit, sillä ensimmäiset opiskelupäivät voivat olla melkoista rumbaa. Prosessista vastaava hallituksen jäsen sopii ja suunnittelee yhdessä opinto-ohjaajien kanssa aloittavien opiskelijoiden orientaatioinfoja, joissa uudet opiskelijat saavat kattavan tietopaketin opiskelijakunnasta ja sen tekemästä edunvalvontatyöstä sekä opiskelijaeduista.
Hae HAMKOn hallitukseen, jos haluat päästä tekemään näitä huippuhommia!
Opiskeluhyvinvointi
Opiskeluhyvinvointi-prosessi vaikuttaa HAMKOssa moneen asiaan. Opiskeluhyvinvoinnin vastuuhenkilön tehtävänä on tiedottaa ja tehdä tunnetuksi korkeakoulun tukipalveluita sekä tukea opiskelijan hyvinvointiin liittyvien ongelmien ennaltaehkäisyä. HAMKO tukee opiskelijahyvinvointia esimerkiksi häirintäyhdyshenkilötoiminnan, päihteettömien tapahtumien sekä liikunnan kautta. Lisäksi esteettömyyden seuranta korkeakoulussa on opiskelijahyvinvointi-prosessin yksi vastuualue.
Opiskelijakulttuuri
Opiskelijakulttuurivastaava vastaa HAMKOssa tapahtumien järjestämisestä yhdessä tapahtumatiimin kanssa. Prosessin tehtävä on pitää yllä elinvoimaista opiskelijakulttuuria ja kehittää sen toimintaa. Opiskelijakulttuurivastaavan suurimmat ponnistukset ovat Alkupamaus ja Loppurysäys, sekä HAMKO On The Road -kiertue. Prosessi vaatii hyvää organisointikykyä sekä luovaa hulluutta.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen prosessi on ensi vuonna erityisen tärkeä useampien vaalien vuoksi. Prosessissa päätehtävä on pitää yllä keskusteluyhteyttä HAMKOn toiminta-alueen kuntajohtajiin sekä tiedottaa opiskelijoita äänestämisestä ja äänestypaikoista.Yhteiskunnallisen vaikuttamisen prosessin päämäärä on pitää huolta, että opiskelijoiden ääni tulee kuuluviin niin kunnallisessa kuin valtakunnallisessa päätöksenteossa. Lisäksi prosessin vastaava hallituksen jäsen työstää HAMKOn vaaliohjelmia.
Jäsenpalvelut ja -edut
Jäsenpalveluista ja -eduista vastaavan hallituksen jäsenen suurin ja pääasiallisin vastuualue on opiskelijahaalareiden hankinta, johon kuuluu muun muassa tarjousprosessi ja yrityskontaktointia. Tehtäviin kuuluu myös jäsenetujen neuvottelu ja ylläpito sekä mahdollisten haalarimerkkien hankinta. Kaikille hallituksen jäsenille kuuluu myös satunnainen asiakaspalvelu HAMKOn toimistolla ja HOTRien ständeilyn yhteydessä. Eli jos myynti ja markkinointi kiinnostaa, tämä hallituspesti on mahtava mahdollisuus saada käytännön kokemusta näistä tehtävistä!
* Hakuohjeet:
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi viimeistään tiistaina 20.11.2018 klo 17.00 mennessä tai ilmoita halukkuutesi paikan päällä edustajiston järjestäytymiskokouksessa. Järjestäytymiskokous on tiistaina 20.11.2018 Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa, A-rakennuksen kolmannessa kerroksessa Valtuustosalissa. Kokous alkaa klo 17.00.Lähetä hakemuksesi / tiedustele lisää hallitustoiminnasta ja hausta:
Liisa Hyytiäinen
hallituksen puheenjohtaja
pj[at]hamko.fi, +358 44 722 1001
Johanna Janhunen
hallituksen varapuheenjohtaja
vpj[at]hamko.fi, +358 44 315 1194
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti